Kp 4

Kauhean stressaamisen ja testirumban jälkeen menkat maanantaina alkoivat.

En tiedä, ehkä tämä bloggailukin vain innostaa minua liikaa..

Raskaana vai muuten vain sekaisin?

Tein turhan (?) testin viimesunnuntaina (kp 34). Negahan se sieltä tulla tupsahti. Perjantaista asti on ollut kummallista menkkajuilintaa mahassa ja viimepäivinä kivut ovat olleet täysin verrattavissa kuukautiskipuihin. Mitään ei kuitenkaan tapahdu, vuotoa ei tule tipan tippaa.

Päätäni sekoittamassa ovat myös aivan uskomattoman arat rinnat ja huono olo. Olenkohan raskaana, vai ovatko nämä merkkejä menkoista, vai kenties mahataudista?

Ajattelin testata perjantaina kun mies tulee kotiin työreissulta. Sitä tai kuukautisia odotellessa...

Kauhea kaipuu

Näin viimeyönä niin ihanaa unta että herätessäkin vielä tunsin sydämen pamppailevan ihan hulluna. Sain kaksi viivaa raskaustestitikkuun. Herääminen ärsytti ihan sairaasti.

Toivottavasti se oli enneuni, huomisaamuna tietää. Nyt kp 31.

En jaksa odottaa!

Oviksen mentyä ohi ja kierron ollessa jo hyvällä mallilla (kp 21) alkaa jälleen kauhea odottaminen ja piina. Tarkkailen kehoani jatkuvalla syötöllä jo nyt ja pelkään kuukautisten alkavan. Mietin miten ihanaa olisi nähdä kahden punaisen viivan piirtyvän tikkuun ja miten siitä miehelle kertoisin. Mietin omaa reaktiotani ja mitä mies sanoisi ensimmäisenä.

Toivottavasti edes kierto pysyy säännöllisenä vaikken raskaaksi tulisikaan, säästyisimpähän ainakin liialta stressiltä.

Jännät päivät

kp 17/33 ja luulempa että taas olis tärppipäivät käsillä. Koetan kovasti olla luomatta miehelle paineita ja pysyä hiljaa, että homma pysyisi mukavana.

Voi kumpa meille tulisi vauva! Olen miettinyt _aivan_ liikaa vauvajuttuja viimepäivinä, tuntuu että olen aivan höperö. Tämä lapsenkaipuu pistää pääni sekaisin ja vietänkin ison osan päivästä unelmoiden. Mutta tiedättekö, tämä on itseasiassa aika mukavaa aikaa. Ja toivon, että se myös pysyy sellaisena eikä aiheuta stressiä ja pahaa mieltä.

Voimattomuus

Mitä voin tehdä, että meille tulisi vauva? Sen perinteisen (;)) lisäksi siis.

Ovulaatiotestit tuntuvat liian suunnitelmalliselta, ja sitä paitsi, luulen tietäväni milloin minulla on ovulaatio, kai niistä megalimoista ja masunippailuista voi jotain päätellä. :D

Tupakoinnin lopetin, ja olen siitä ylpeä. Alkoholin käyttöä olen lupautunut vähentämään, ja näin juhannuksen tienoillakin se onnistuu loistavasti!

Aloitin monivitamiinien syönnin. En kehdannut ostaa raskausvitamiineja, mutta ostin niitä tavallisia.

Luulen, tämän koko "vippaskonsti" jutun ideana on vain pysyä mahdollisimman terveenä, joka sitten taas auttaa raskautumista.

Vaikken jumalaan uskokaan, tuntuu että mahdollisuudet tulla raskaaksi ovat joka kuukausi ihan toivottoman pienet. Sen takia uskonkin, että tämän täytyy silti olla jossain korkeammassa kädessä, tuntuu niin uskomattomalta että jotkut osaavat ajoittaa ihan sattumalta hommailunsa juuri niiden kriittisten tuntien tienoille!

BTW, kp 11/33.

Uusi yritys!

Kp 7/33. Menkat ohi ja uutta yritystä vain, entistäkin enemmän tosissaan.

Tässä vaiheessa iskee jo kärsimättömyys. Olis jo kulunut se 4 viikkoa, haluan lapsen, tai haluan tietää saanko sen!

Mies ehdotti alkoholinnkäytön lopettamista. Puhui niin ihanasti siitä miten tahtoo muutenkin parantaa elämäntapojaan, niin lapsilla on sitten isä joka voi touhuta täysillä vielä monta kymmentä vuotta. :)

Pelkoja

Nyt on siis menossa kiertopäivä 3, ja olen ihan oikeasti ja vakavissani lopettanut tupakoinnin, viikko on jo mennyt savuttomana. Myös mies on lopettanut, eikä tämä edes ole vaikeaa, kun on hyvä motivaatio!

Alkoholi on meillä vähän sellainen vaikea kysymys. Lopettaakko bilettäminen, vai tehdäkkö sitä vielä kun siihen on mahdollisuus? Alkoholihan tunnetusti heikentää hedelmällisyyttä, joka meillä muutenkin on ollut viimepäivinä tapetilla. Minulla kun on erittäin vahvat endometrioosiepäilyt ollut ihan lääkäreidenkin puolelta jo pitkään.

Ärsyttää kun stressaan ja pelkään lapsettomuutta, koskan sekin heikentää lapsensaantimahdollisuuksia. Mutta miten voin olla stressaamatta?

Leikitään, että on mennyt jo jonkin aikaa...

Noista edellisistä ajatuksista nimittäin on jo aikaa reilu kuukausi, vauvantekopuuhat (näin karkeasti sanottuna) ovat nimittäin jo hyvässä vauhdissa. Niin hyvässä, että olen tehnyt jo ensimmäisen raskaustestinikin ja kokenut karvaan pettymyksen, kun täti punainen onkin tullut.

Olen pyörinyt vauva-aiheisilla foorumeilla jo niin kauan, että kaikenlaiset vauvantekoon (hitsi kun en vain keksi mitään järkevää sanaa tälle!) liittyvät faktat ovat tulleet tutuksi. Vitamiinien syönti kannattaa aloittaa jo yritysvaiheessa, oman kierron pituus on hyvä tietää, ovulaatiotestejä kannattaa tehdä, jopa omia limojaan kannattaa tarkastella! Mitä me nyt sitten tehdään tälle asialle, kysyn mieheltäni esitelmöityäni tätä uudenlaista maailmaa. Mies kaappaa minut syliini virnuillen ja vie makuuhuoneeseen.

Ollaan me jotain muutakin tehty. Ihan oikeasti. Aloitin niiden vitamiinien syönnin, mutta niin aloitti mieskin, ihan terveyssyistä. :O) Lopetin tupakoinnin ja alkoholin käytön kahdeksi viikoksi (nyt varmaan ajattelette että mitä, onko tuo nyt muka joku saavutuskin?!). Opiskelijaelämä ja alkukesän riennot veivät kuitenkin meidät molemmat juhlimisen ihmeelliseen maailmaan, ja ennen kuin huomasinkaan, oli kiertopäivä 33. Mitä, se kiertoko meni jo, näin nopeasti! Tein raskaustestin, negatiivinen. Saman tien tunsin vatsassa muljaisun ja seuraavana päivänä kaivoin tampoonipaketin kaapista.

Päätin olla ostamatta niitä lisää, se voisi tuoda huonoa karmaa.

Tästä se alkaa

Joillekkin pariskunnalle tulee tietyssä vaiheessa suhdetta eteen ajatus, mitä jos tehtäisiinkin meistä kahdesta kolme? Minulle tämä ajatus on ollut hyvinkin tuttu koko suhteemme ajan, sillä olen haaveillut lapsesta jo vuosia.

Lapsista oli siis puhuttu jo kauan ennen kuin mies heitti sen lopullisen kysymyksen ilmoille, mitä jos jättäisit ne pillerit pois, nyt heti? Ensimmäinen tuntemukseni oli hämmennys, vaikka olin itse ehdottanut sitä jos monta kertaa. Mieheni oli nimittäin aikaisemmin suhtautunut ajatukseen lapsesta kielteisesti. Minä tähän myöntyneenä tein itselleni suunnitelmia tulevaan, ajatuksena että jos sitten joskus, myöhemmin. Molemmat haimme kouluun, valintakokeissakin on jo käyty. Ja nyt se tuossa ehdottaa vauvantekohommia?!

Vaikka olinkin heitellyt ajatuksia meistä lapsiperheenä ilmaan jo pitkään, päätöksen tekeminen ei ollutkaan sitten niin helppo juttu. Onko meistä todella vanhemmiksi? Entä jos emme voikaan saada lapsia?

Jotenkin siinä haaveiluvaiheessa jokin aika sitten ajatukset olivat ihan erilaisia, vaaleanpunaisia unelmia.

Päätös ei syntynyt ihan yhdessä yössä, sillä paljon oli selvitettävää. Olemme käyneet näiden neljän ja puolen yhdessäolovuoden ajan läpi todella vaikeita aikoja parisuhteessa ja sen ulkopuolella. Nyt kuitenkin mies on viimein saanut vakituisen työpaikan pitkän työttömyyden jälkeen, minä olen valmistunut, meillä on ihana yhteinen koira ja kaunis (vuokra) koti hyvällä paikalla ja parisuhteessa pyyhkii hyvin.

Eihän tähän kotiin edes mahdu lasta, vastahan me muutimme, entäs minun työurani tai jatko-opiskeluhaaveeni?

Lopulta kuitenkin tunteet vei voiton järjestä, tai oikeastaan, kuka on oikea henkilö sanomaan onko tämä järkevää vai ei? Me olemme aikuisia ihmisiä, vaikka olemmekin nuoria. Jos meistä tuntuu, että lapsi täydentäisi onnemme, niin miksi ei? Jos kaipaamme lasta, mitä järkeä on elää kahdestaan?

Haaveet omasta lapsesta ja pelko lapsettomuudesta mukanamme aloitamme tämän urakan, projektin, homman tai miksi sitä nyt oikeastaan pitäisi edes sanoa, onhan kuitenkin kyse uuden elämän luomisesta.